Mainosteippauksiin sekä muiden mainos- ja mediatuotteiden suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut oululainen yritys Tarratalli Oy muutti huhtikuussa 2021 uusiin toimitiloihinsa Takalaanilaan osoitteeseen Hiltusenkaarre 18.
Tarmo Lammi, Tarratallin yrittäjä, kertoo yhteistyöstään Terwa Kiinteistökehityksen kanssa:
Tunnen entuudestaan Erkin ja olemme useamman vuoden ajan käyneet keskustelua mahdollisesta kiinteistöhankkeesta. Haimme pitkään sopivaa hanketta, erityisesti sijainnin suhteen, kunnes päädyimme Hiltusenkaarteen toimitilaan, jonka sijainti on optimaalinen meille.
Koronapandemia jarrutti hanketta vuosi sitten, mutta kun pääsimme muutama kuukausi eteenpäin ja alustavat suunnitelmat olivat tehtynä, päätimme tehdä investoinnin koronan aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta. Täytyi uskaltaa ottaa riski sekä uskoa omaan yritykseen ja yrittäjyyteen sekä siihen, että korona voitetaan jossain vaiheessa.
Olin itse mukana suunnittelussa. Pääsin vaikuttamaan suunnitteluun alkuvaiheesta lähtien ja pystyimme muokkaamaan tilat tarpeisiimme sopiviksi. Sähkösuunnittelussa otettiin hyvin huomioon koneiden vaatimukset. Rakennusprojekti sujui ongelmitta, ja pystyimme tekemään muutoksia vielä rakennusvaiheessakin. Toimitilakaupan tekeminen sujui hyvin ja Terwa Kiinteistökehityksen työntekijät tukivat meitä kauppojen tekovaiheessa erittäin hyvin.
Toimitilaamme kuuluu erilliset tuotannon tilat, asennuksen tilat sekä myynnin ja markkinoinnin tilat. Meille on tärkeää, että toiminnot ovat omissa tiloissaan. Toimitilat ovat toistaiseksi vastanneet tarpeitamme erittäin hyvin, eikä mitään yllättävää ole tullut vastaan. Tätä voidaan pitää hyvän suunnittelun tuloksena. Olemme erittäin tyytyväisiä valoisaan toimitilaamme.
Kokonaisuudessaan yhteistyöstä Terwa Kiinteistökehityksen kanssa on jäänyt hyvä kokemus, sillä he ottavat asiakkaan tarpeet todella hyvin huomioon, ja kaikki on sujunut todella hyvin. Kontaktointi asiakkaan suuntaan on ollut hyvää, projektin etenemisestä tiedotettiin hyvin, työmaalla pääsi vierailemaan useasti ja kaikkiin kysymyksiimme vastattiin. Yhteistyö on ollut kaikin puolin vaivatonta.
Terwa Kiinteistökehitys mahdollisti Tarratallille meidän näköiset tilat ja saatiin juuri sellaiset tilat kuin halusimme, kiitos siitä.
Tarratallin tuotantotila on valoisa ja avara. Toimistohuoneista avautuu sisäikkuna tuotantotilaan.
Tarratallin tilat on suunniteltu yhteistyössä yrittäjän kanssa. Näin esimerkiksi sähkösuunnittelussa on huomioitu koneiden ja laitteiden tarpeet.
Tarratalli sijaitsee näkyvällä paikalla Takalaanilassa.